Identiteetti. Kuka minä olen?
Identiteettiä rakennetaan koko elämän eikä valmista tule koskaan. Käsitys itsestä muuttuu jatkuvasti ympäristön, oppimisen ja itsetutkiskelun kautta.
Nuoruudessani varsinkin koin, epävarmana ihmisenä, että minun ollut vaikeinta kehittää omaa itseluottamusta tekemisiini ja sisäistää kuinka istuttaa itseni osaksi yhteiskuntaa. Tämä on johtanut edelleenkin jatkuvaan pohdiskeluun olenko tarpeeksi.
Näen tämä ongelma monella itseni kanssa saman ikäisellä henkilöllä. Onko se sitten ollut lapsuudessa koettu lama tai 2000-luvulla yhä enemmän kilpailuksi muuttunut työympäristö. Meidät länsimaiset lapset on opetettu, että voimme olla mitä vain - taivas on rajana (vaikka ei taida taivaskaan enää rajaksi riittää).
Identiteettiin vaikuttaa siis nykyisin entistä enemmän kapitalistiset odotukset ja meille henkisesti herkemmille tyypeille tämä luo monesti identiteettikriisejä ja epäonnistumisen tunnetta. Mikä on ammatti-identiteettini? Tienaanko rahaa tarpeeksi? Hyödyttääkö tämä ketään oikeasti? Tuhoanko moraaliani tekemällä asioita joita en ilman rahallista hyötyä tekisi?
Ennen muinoin oli varmasti helpompi luoda identiteetti yhteiskunnan normeihin. Synnyit siihen pestiin ja kastiin mihin synnyit ja siihen myös kuolit. Ammatti-identiteetti tuli suvun kautta tai kisällisuhteessa hyvin nuoresta iästä asti. Toki tässäkin ajassa varmasti on ollut poikkeuksensa (niinhän ne säännöt vahvistetaan).
On vaikea kuitenkin kuvitella vaihtavansa nykyinen vapaus valmiiksi tallattuun polkuun. Kuulostaa samalta kuin tunnustaisi rikoksen jota ei tehnyt, lukitsisi itsensä kylmään selliin ja heittäisi avaimen suonsilmään.
Koulutus on identiteetin kehittymisen avainasemassa. Koulutuksella saa vahvistettua omakuvaa ja luotua mahdollisuuksia ymmärtää maailmaa oman kylän ulkopuolelta. Näin vahvistetaan asemaa yhteiskunnassa. Olen ehdottomasti sitä mieltä että koulutus kuuluu kaikille tasapuolisesti sukupuolta ja kulttuurillista taustaa katsomatta. Tietysti on tärkeää ettei koulutus perustu vain pikku-kuluttajien koulimiseen vaan kehittää yksilöistä ajattelevia, suvaitsevia, luku- ja laskutaitoisia ihmisiä eli vie psyykkistä evoluutiota eteenpäin.
Kuka sitten olen?
Identiteetti on tie joka kasautuu monesta polusta ja yhdistyy isoksi valtaväyläksi.
Pikkuhiljaa alan oppimaan ettei minun tarvitse paineilla titteleiden kanssa kokeakseni olevani osa tätä eloa.
Olen käsityöläinen, taideartesaani, puutarhuri, taivaanrannanmaalari, turhantallaaja, reppureissaaja, ikuinen ihmettelijä, ainainen tutkiskelija, musiikin ystävä, riimien rallattelija, amatööri, luova hullu, pessimisti joka pyrkii optimismiin, hyvä ystävä joka on kuitenkin välillä kehno kaveri, prinsessa, feministi, elämäntapataiteilija, oppija, kokija ja kaikkea mitä tuleva tuo tullessaan ja mennyt opettaa.
Mikään ei ole pysyvää paitsi muutos ja tärkeintä on pysyä itselleen mahdollisimman rehellisenä. Nämä tosiasiat kun oikeasti ja tosissaan hyväksyy osaksi omaa identiteettiä on askeleen lähempänä “vanhaksi ja viisaaksi” tulemista. Näin minä ainakin uskon.
Nykyisessä silpputyöyhteiskunnassa on voittajat ja häviäjät.
Ja vaikka olenkin ns.häviäjä (ei uraa tai suuria tuloja) en halua sen määrittelevän itseäni ihmisenä. Toki on tärkeää tiedostaa “paikkansa yhteiskunnassa” jolloin on mahdollisuus kehittää ympäristöä paremmaksi paikaksi omien vahvuuksien avulla.
Epävarmuus on hyväksyttävää ja jopa sallittua.
Kaikki ei ole mahdollista - taivaalla on rajansa, maapallolla resurssinsa ja päivässä tuntinsa. Kuitenkin paneutumalla ja kehittämällä itseään saatat huomenna ylittää esteitä joita et tänään uskonut ylittäväsi.
Hyvää identiteetin rakennus päivää kaikille !
Kuvassa olen ikuistettuna taiteilija Joonas Kankareen silmin vuonna 2016.
