maanantai 31. lokakuuta 2022

Yhteistä työtä

 Yhteistyö. Asioiden tekemistä yhdessä toisen tai useamman itsenäisen toimijan kanssa. 

Ikävältä tuntuva työ voi parantua hyvällä yhteistyöllä, kun taas huonossa ilmapiirissä mukavankin asian tekeminen voi muuttua myrkyn juomiseksi.


Itse pakenen helposti työskentelyssäni hyvinkin erakkoluonteiseen tilaan ja tällä hetkellä pelastukseni liikaa erakoitumasta on asuin- ja työskentelytilojen jakaminen viiden erilaisen eläjän kanssa ja bänditoiminta. Bänditoiminta on mitä parhain tapa viettää aikaa yhteistyön puitteissa. Musiikkia soittaessa ei ole tarvetta kilpailulle ja tulosvastuuta ei mitata euroissa (ainakaan tällä kokoonpanolla).
Bändini hienoimpia piirteitä on kun kiitämme toisiamme treeneistä jokaisten soittokertojen jälkeen. “Kiitti treeneistä” tulee kaikumaan korvissani hautaan saakka.


Minulle yhteistyön tekeminen on helppoa, tulen toimeen monenlaisten persoonien kanssa, mutta yhteistyöhön alkaminen on enemmänkin kynnyksenä. Ihmiset ovat jännittäviä ja kyseenalaistan omat vahvuuteni olla osana paria/ryhmää. Opettelen siitä kuitenkin koko ajan pois ja sanottakoot sitä vaikka itsensä kanssa yhteistyön tekemiseksi kun pyrkii näkemään voimansa, heikkoutensa, arvonsa, aitoutensa ja itsensä alati muutoksessa ja silti pystyen rauhoittumaan hetkeen.


Eikä yhteistyön ole tarkoitusta olla pelkkiä kompromisseja ja ristiriitojen poistamista. Yhteistyötä on myös ymmärtää muita toimintamalleja, keskustella, kyseenalaistaa ja sovittaa yhteen ehkä jopa hyvinkin ristiriitaisia asioita toimimaan rinta rinnan.


Yhteistyötä on myös jokainen ihmissuhde jonka haluamme toimivan ja yhteistyöllä ainoastaan saamme tästä maailmasta siedettävän paikan kaikille.