“Valmistan tuotteeni luonnonmateriaaleista.” “Luonnonmateriaalit ovat ekologinen ja luonnonmukainen vaihtoehto.” “Luomua sen olla pitää.”
Hyvältä kuulostaa, eikö vain?
Luonnonmateriaaleja käytettäessä kuitenkin planeettamme rajallisuus alleviivautuu entistä voimakkaammin. Ihmislajin harjoittaman maankäytön vuoksi lajisto maapallolla on yksipuolistunut (ei vain eläinlajeja vaan myös kasvi-, sieni- ja levälajeja on vähentynyt ja hävinnyt kokonaan) ja aina kun metsää kaadetaan tai soita kuivataan uusien monokulttuuristen viljelysten alta häviää monimuotoinen luonto taas yhden erän.
Mitä siis voi käyttää?
En tiedä sitä itsekään ja ummistan usein silmäni dilemmalta jonka luonnonmateriaalit luovat. Ne maatuvat ja hajoavat luontoon, jota taas muovi ja synteettiset materiaalit eivät niinkään tee, mutta jos tutkailee esimerkiksi puuvillan, öljupalmun tai maissin luomia ekologisia ja sosiaalisia ongelmia on vaikea rajata ongelma pelkästään materiaalin myrkyttömän hajoamisen meriiteillä.
Kohtuus siis kaikessa. Ensimmäisenä sitä tarvitaan kulutustottumuksissa ja ikuisen kasvun tavoittelussa.
Hävikkiä syntyy jo nyt mm.lampaan villasta ja kasvikuituja saataisiin muistakin kasveista kuin puuvillasta. Huumausainepolitiikka on demonisoinut esimerkiksi hampun käytön (tai lähinnä sen kasvatuksen) ja mielikuvista on vaikea päästä eroon, vaikka pieniä valon pilkahduksia näkyykin jo tunnelin päässä.
En laske pois myöskään synteettisesti valmistettuja materiaaleja, kunhan ne eivät vaadi fossiilisten polttoaineiden pumppaamista maaperästä ja hajoavat ympäristöön sitä kuormittamatta.
Luu, nahka ja sarvi ovat itselle tärkeitä materiaaleja (kunhan eläimiä ei ole kasvatettu vain materiaalia tuottaakseen, mm.turkistarhaus) ja niihin on helppo sisäistää ajatus ekologisesta materiaalista - kaikki me kuolemme ja meistä jää jäljelle vain ruho. Ruho josta löytyy materiaalia elämää jatkaville eliöille ja toki hajoava ruumis on tärkeä osa ympäristölle, mutta nahka kyllä hajoaa ennemmin tai myöhemmin, varsinkin jos sen parkitsemiseen ei ole käytetty kemikaaleja (esimerkiksi kromiparkinta vaihdettaisiin lanoliiniin). Luut ja sarvet säilyvät maaperässä +-tuhat vuotta, joten niiden käyttö materiaalina on hyvinkin kannattavaa ja järkevää.
Se on kaikille voitto, kun kykenemme säästämään luonnon monimuotoisuutta ja vähentämällä monokulttuurien muodostumista.
Elämä muita eliöitä materiaaliksi kasvattavana lajina ei ole helppoa. Kun asioita alkaa tutkimaan lähemmin, saattaa oikealta tuntuvat ratkaisut paljastua yllättävän kuluttaviksi.
Oikeita vastauksia on vaikea saada, mutta niiden etsiminen, oppiminen ja kysymysten sisäistäminen on askel parempaan.
