lauantai 15. tammikuuta 2022

Luuta ja nahkaa (kun materiaali on murhaa)

Eläinperäiset tuotteet ja etiikka. Tätä yhdistelmää olen saanut pohtia kymmenisen vuoden ajan työstäessäni luu-, sarvi- ja nahkatöitä. Kuten kaikissa asioissa elämässä, ei tämäkään aihe ole mustavalkoinen ja vaatii monesti tapauskohtaista punnintaa.


Lapsena viihdyin monesti eläinten seurassa paremmin kuin ihmisten ja teini-ikään asti elämänkatsomukseni oli hyvin hevosenlannan ja heinän tuoksuista. Parikymppisenä omaksuin yhteiseen polveutumiseen (common descent) ja buddhalaiseen ajatteluun nojaavan maailmankuvan, jossa kaikki elämä on samanarvoista ja kohdeltava tasa-arvoisesti. Kaikella on tarkoituksensa ja merkityksensä.

Kuinka sitten voin päätyä keittelemään kalloja ja nylkemään nahkoja? 


Kuolema on osa elämää ja muuta ei kenestäkään jää jäljelle kuin ruho. 

Miksi siis jättää käyttämättä materiaalia joka on kestävää kulutuksessa sekä ekologisessa mielessä, esim.nahkatuotteet vs. muovituotteet, että jo olemassa olevaa.

Alkuperä on tässä asiassa kaiken a ja o. En näe kestävänä, saati eettisenä, massatuotantoa minkään elollisen elämän tarkoituksena. Voittoa ja kasvua tavoittelevat liha- ja kasviteollisuuden luoma monokulttuurit jo lähtökohtaisesti sotivat elämän monimuotoisuuden kanssa. Turkistarhaus nyt on ollut aikoja valmis jäämään historiaan. Uhanalaisten eläinten osien käytön epäeettisyys ja salametsästäjien perseilyä nyt unohtamatta. Nämä faktat huomioon ottaen kaikki kuolevat silti. 

Ymmärrän kyllä miksi eläinperäiset tuotteet nykyaikana luovat moraalisia haasteita ihmisille, mutta juuri siinä ehkä piilee osasyy miksi haluan tuoda julki tekemisiäni.


Mikä luissa ja nahassa sitten viehättää? 

Sama kuin muissa luonnonmateriaaleissa. Ne ovat lähtökohtaisesti uniikkeja taideteoksia, luonnontaidetta. Ne muistuttavat meitä alkuperästä, samankaltaisuudesta, katoavaisuudesta ja oikein käytettynä monipuolistavat katsojan ja käyttäjän ympäristötietoisuutta. Ne sanelevat paljon lopputulosta, mutta hallitsemalla monipuolisia muokkausmenetelmiä niistä saa synnytettyä uskomattomiakin teoksia ja käyttötuotteita.

En koe, että jo olemassa olevan luonnon luoman materiaalin käyttö olisi epäkunnioittavaa kuollutta kohtaan vaan pikemminkin päin vastoin - on arvokasta hyödyntää jäävät osat jatkuvalle elämälle.


Olen työstänyt metsästäjiltä saamiani luita ja nahkoja. Parhaimmat muistot löytyvät raatomonttujen pohjalta, joihin metsästäjille “tarpeettomat” osat, jalat ja kallot, päätyvät. Ostonahkana käytän kaupallisen lappilaisen poroparkitsijan nahkatuotteita, jolloin pääsen vähentämään kotimaisen puoliriistan käyttöosien päätymistä hävikkiin. Olen löytänyt metsäretkilläni jättösarvia ja raatojen osia ja kiinteistöjen alta olen poistanut mm. kuolleita kettuja. Tuttavani tuovat luomulehmiensä ja lampaidensa ylijäämä osia työstettäväksi. Viimeisimpänä olen saanut materiaaliksi pakastimen täydeltä kanin päitä paikalliselta tilalliselta, jolta muut eläimen osat olivat jo löytäneet jatkokäsittely paikan, mutta päille hän etsi vielä tarkoitusta. 

 

“Kaikki tulee käyttöön” on hyvä periaate ja eettisesti kerättynä eläinperäiset tuotteet eivät kuormita maapallon resursseja ja riistä monimuotoisuutta. Eläinten kohtalo joita metsästetään ja tuotetaan vain ihmisen egoistisiin tarpeisiin on kestämättömällä pohjalla, mutta sen torjuntana ei kannata välttää kaikkea aihetta vähääkään hipaisevaa. Asioita on ihana pohtia monesta eri suunnasta.

 


 

maanantai 3. tammikuuta 2022

Kuka mitä hä

 

”Minä omistan kaiken mitä näen ja mistä pidän. Minä omistan koko maailman.” -Nuuskamuikkunen 


Nuuskamuikkusen lausahduksista olen löytänyt omaan ajatusmaailmaan iskevää ja simppelisti jäsenneltyä filosofiaa - kauniin nihilistisellä sävyllä. Kylmää pakoileva, muita ihmisiä karttava, fiktiivinen hahmo toimi aikoinaan moottorina, enemmän kuin itsenäisen elämäni alkuaskeleilla tajusinkaan, maailmankuvani kehittymiseen. 


Olen 1987 syntynyt ihmislapsi. En ole käynyt korkeakouluja ja työurani on täynnä monia eri aloja ja silpputyötä. En ole kokenut omaavani ammattilaisuutta mihinkään ammattiin, vaikka kaksi ammattitutkintoa olenkin suorittanut. Viime aikoina olen kuitenkin uskaltautunut kuiskaamaan hiljaa itselleni “olet taitelija, olet kulttuurialan ammattilainen”. 

Ja nyt, hyvä lukija, olet eksynyt tutustumaan minun, kouluttamattoman moukan (huom.itseironia), ajatuksiin maailmasta ja taiteentekemisestä. Täällä blogissa pyrin tutkimaan ja jäsentämään omia motiiveja tehdä jotain, tai olla tekemättä toista, ja mitä olen oppinut kulttuurikentällä toimimisesta omista lähtökohdista katsottuna. Tulen myös kertomaan projekteistani ja avaamaan toimintaani eri taidekollektiiveissa. 

Voin myös luvata huonosti jäsenneltyjä lauseita, kirjoitusvirheitä, ajatuskompurointia, sosiaalista ahdistusta, kuplien poksuntaa ja yhteiskunnallista pohdintaa. 


Uuden vuoden lupaukseksi päätin päivittää tekstin tänne kerran kuussa, mutta kuten monet lupaukset itselle… jännä nähdä. 

 

Nyt se on kuitenkin aloitettu ja ensimmäinen teksti ulos pullautettu. Loppuun vielä kuva minusta vuoden 2005 viimeiseltä päivältä. Täysi-ikäisyys juuri saavutettuna ja silmissä tuikki vain tähtiä.