Some ja mä

Facebook, Instagram, Twitter, Tiktok, Snapchat.., ahdistus, masennus, stressi, läheisriippuvuus, itseinho..,,....,, error error *itsetuho käynnistetty*.

Sosiaalinen elämä, ja kuinka sitä harjoitetaan on kokenut niin mullistavan muutoksen viimeisen 15 vuoden aikana ettei edes tällainen vuonna 2005 IRC-gallerian ja 2007 Facebookin käyttäjäksi ryhtynyt Y-sukupolven edustaja voi kuin todeta tipahtaneensa palvelun (vai pitäisikö sanoa sovellusten) tarjoajien kyydistä jo kymmenen vuotta sitten.

Maailma on totisesti pienentynyt kun voin pysyä lähes 24/7 kärryillä Thaimaassa asuvien ystävieni päivärutiineista seuraamalla heidän päivityksiään ja toisaalta maailma on paisunut juuri samoista syistä.

Some on kuin tuli ja raha. Hyvä renki, huono isäntä. Ja kuitenkin valitettavasti emme osaa vielä ihmislajina hallita halujamme vaan antaudumme helposti mukahyödylliseen toimintaan. Minäkin olen hedonisti, riippuvuksiin taipuvainen, ja siksi viime aikoina olen pohtinut omaa suhtautumistani somettamiseen, mielenterveyteni laatua uutisvirran luettuani ja millaisena _työkaluna_ haluan hyödyntää näitä palveluita ammatillisessa mielessä.

Kilpailu kovenee. 

Kapitalistisessa maailmassa mikään ei jää ilman rahan ja vallan kiiltoa silmissä. Tämä näkyy jo hyvin myös kulttuuri- ja taidealalla. Some on luonut mahdollisuuksia niin hyvässä kuin pahassa. Itse rakastan avata tekniikoitani ja työskentelytapojani julki. Mielestäni itse prosessi on vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin lopputulos. (Jackson Pollock, inspiraatio itsessään). Tähän tarkoitukseen rakastan käyttää somea ja varsinkin Instagramin kaltaista kuvasovellusta. Mutta viehän se energiaa, luo paineita ja epänormaaleja ajatuksia itsestä ja omasta tekemisestä. Eikä riitä että päivitys on julkaistu vaan siitä se vasta lähtee. Kuinka moni tykkää, tuleeko kommentteihin risuja (kumpa kuitenkin ruusuja)? Oliko hästägit kunnossa ja luonko päivityksestä vielä tarinan? Miten tämä vaikuttaa kolleegoihin tai tuleviin yhteistyökumppaneihin? Miten tulevaisuudessa kun kaikki data jää ja löytyy googlaamalla ja minä haluan politiikkaan? (lol, sarkasmi) 

Lyhyesti sanoen onko päivityksellä hyvät vai huonot seuraukset?

Onneksi teen taidetta ja käsitöitä joissa käytän joillekin vieroksuttavia ja monelle mielenkiintoisia materiaaleja ja tekniikoita - genrelle löytyy yleisönsä. En siis pelkää kritiikkiä ja kommentteja. Yleensä niistä opin ja olen kiitollinen. 

Kuitenkin henkilökohtaiset ajatukset, vapaa-aika, mielipiteet maailmasta ja kaikki mikä tekee minusta minun voi olla haastavaa tuoda julki yleisölle. Eikä niitä tarvitse tuodakkaan mikäli se ei tunnu tarpeelliselta ja hyvältä itselle.

Viime päivinä olen rauhoittanut omaa somea. Oli jo lähellä etten purkanut pitkää suhdettani Mark Zuckerbergiin, mutta hillitsin itseni ja puhdistin vain pöytää.

Aivopieruni ja stand-up antikoomikon urani toki päästän somessakin ilmoille, mutta ne teen yksityisellä tililläni ja harvemmin mietin muiden kuin itseni mielipidettä (sitäki harvemmin) kun päästän kaasut ilmoille.

Tietääkseen rajansa ja potenttiaalinsa somealustoilla vaaditaan ihmisiltä nyt vahvaa itsetuntemusta ja luottoa omiin tekemisiinsä. Käyttäjän on tärkeä tunnistaa kuinka hyödyntää näitä alustoja itselle sopivalla ja _rakentavalla_ tavalla. 

Niihin imeytyy, niissä sokeutuu ja ne syövät sielusi. Näet täydellisyyttä ja kauneutta, luot täydellisyyttä ja kauneutta ja olet osa täydellistä ja kaunista maailmaa. Toisaalta somessa voit olla se kasvoton kirjoittelija joka lisää tuskaa ja väärää tietoa. Tai tarkoituksella ymmärtää väärin, öyhöttää ja tuomitsee. 

Kuvan ulkopuolelle on helppoa rajata se kaikki todellinen kurjuus ja kärsimys, yksinäisyys ja ahdistus ja se todellinen kauneus ja välittäminen, hyvyys ja ystävällisyys, joita kuitenkin suurin osa meistä ihmisistä kokee osana normaalia elämää. 

Haluaisin nähdä yhä enemmän todellisia ja merkityksellisiä päivityksiä. Tietoa, teorioita, abstrakteja ajatuksia, huumorilla höystettyjä faktoja, kömmähdyksiä, erehdyksiä, kaatumisia, jaloilleen pääsemistä, selviytymistä, pettymyksiä, sydänsuruja, rakkautta ja kaikkea mikä tekee ihmisestä ihmisen. 

Teitä on! Siis teitä ketkä teette somesta siedettävän ja joskus jopa inhimillisen. Kiitos teille. 

Ja kaikki me pystymme vaikuttamaan mitä alustoja käytämme ja mitä alustoilla seuraamme. Kaikessa ei tarvi olla mukana ja fyysisiä olentoja on kiva nähdä myös fyysisinä olentoina joita voi jopa tökätä omalla, eikä vain virtuaalisella, sormella. 

 

Live in the live world and give some SoMe peace to yourself.

 

 

Identiteettiä etsimässä

Identiteetti. Kuka minä olen? 

Identiteettiä rakennetaan koko elämän eikä valmista tule koskaan. Käsitys itsestä muuttuu jatkuvasti ympäristön, oppimisen ja itsetutkiskelun kautta. 

Nuoruudessani varsinkin koin, epävarmana ihmisenä, että minun ollut vaikeinta kehittää omaa itseluottamusta tekemisiini ja sisäistää kuinka istuttaa itseni osaksi yhteiskuntaa. Tämä on johtanut edelleenkin jatkuvaan pohdiskeluun olenko tarpeeksi. 

Näen tämä ongelma monella itseni kanssa saman ikäisellä henkilöllä. Onko se sitten ollut lapsuudessa koettu lama tai 2000-luvulla yhä enemmän kilpailuksi muuttunut työympäristö. Meidät länsimaiset lapset on opetettu, että voimme olla mitä vain - taivas on rajana (vaikka ei taida taivaskaan enää rajaksi riittää).

Identiteettiin vaikuttaa siis nykyisin entistä enemmän kapitalistiset odotukset ja meille henkisesti herkemmille tyypeille tämä luo monesti identiteettikriisejä ja epäonnistumisen tunnetta. Mikä on ammatti-identiteettini? Tienaanko rahaa tarpeeksi? Hyödyttääkö tämä ketään oikeasti? Tuhoanko moraaliani tekemällä asioita joita en ilman rahallista hyötyä tekisi? 

Ennen muinoin oli varmasti helpompi luoda identiteetti yhteiskunnan normeihin. Synnyit siihen pestiin ja kastiin mihin synnyit ja siihen myös kuolit. Ammatti-identiteetti tuli suvun kautta tai kisällisuhteessa hyvin nuoresta iästä asti. Toki tässäkin ajassa varmasti on ollut poikkeuksensa (niinhän ne säännöt vahvistetaan).

On vaikea kuitenkin kuvitella vaihtavansa nykyinen vapaus valmiiksi tallattuun polkuun. Kuulostaa samalta kuin tunnustaisi rikoksen jota ei tehnyt, lukitsisi itsensä kylmään selliin ja heittäisi avaimen suonsilmään. 

Koulutus on identiteetin kehittymisen avainasemassa. Koulutuksella saa vahvistettua omakuvaa ja luotua mahdollisuuksia ymmärtää maailmaa oman kylän ulkopuolelta. Näin vahvistetaan asemaa yhteiskunnassa. Olen ehdottomasti sitä mieltä että koulutus kuuluu kaikille tasapuolisesti sukupuolta ja kulttuurillista taustaa katsomatta. Tietysti on tärkeää ettei koulutus perustu vain pikku-kuluttajien koulimiseen vaan kehittää yksilöistä ajattelevia, suvaitsevia, luku- ja laskutaitoisia ihmisiä eli vie psyykkistä evoluutiota eteenpäin.

Kuka sitten olen? 

Identiteetti on tie joka kasautuu monesta polusta ja yhdistyy isoksi valtaväyläksi.

Pikkuhiljaa alan oppimaan ettei minun tarvitse paineilla titteleiden kanssa kokeakseni olevani osa tätä eloa. 

Olen käsityöläinen, taideartesaani, puutarhuri, taivaanrannanmaalari, turhantallaaja, reppureissaaja, ikuinen ihmettelijä, ainainen tutkiskelija, musiikin ystävä, riimien rallattelija, amatööri, luova hullu, pessimisti joka pyrkii optimismiin, hyvä ystävä joka on kuitenkin välillä kehno kaveri, prinsessa, feministi, elämäntapataiteilija, oppija, kokija ja kaikkea mitä tuleva tuo tullessaan ja mennyt opettaa.

Mikään ei ole pysyvää paitsi muutos ja tärkeintä on pysyä itselleen mahdollisimman rehellisenä. Nämä tosiasiat kun oikeasti ja tosissaan hyväksyy osaksi omaa identiteettiä on askeleen lähempänä “vanhaksi ja viisaaksi” tulemista. Näin minä ainakin uskon.

Nykyisessä silpputyöyhteiskunnassa on voittajat ja häviäjät. 

Ja vaikka olenkin ns.häviäjä (ei uraa tai suuria tuloja) en halua sen määrittelevän itseäni ihmisenä. Toki on tärkeää tiedostaa “paikkansa yhteiskunnassa” jolloin on mahdollisuus kehittää ympäristöä paremmaksi paikaksi omien vahvuuksien avulla.

Epävarmuus on hyväksyttävää ja jopa sallittua. 

 

Kaikki ei ole mahdollista - taivaalla on rajansa, maapallolla resurssinsa ja päivässä tuntinsa. Kuitenkin paneutumalla ja kehittämällä itseään saatat huomenna ylittää esteitä joita et tänään uskonut ylittäväsi.

 

Hyvää identiteetin rakennus päivää kaikille !

 

Kuvassa olen ikuistettuna taiteilija Joonas Kankareen silmin vuonna 2016.