Hei taas ja hyvää vuoden viimeistä kuukautta.
Tammikuussa tehty lupaus jäi osin itselle toteuttamatta, kun marraskuussa en saanut itsestäni irti tekstiä. Olin suunnitellut kirjoittavani kaamoksen vaikutuksesta itseeni ja toisaalta saamattomuuteni kirjoitushommiin oli vahvasti kaamoksen tuomaa väsymystä ja masennusta. Ehkä teema siis kirjoitti itsensä tyhjillä riveillä.
Marraskuussa tapahtui paljon asioita jotka osaltaan nostattivat itsetuntoani ammatillisesti ja toisaalta tapahtui asioita jotka saivat jälleen kyseenalaistamaan koko olemassa olon merkityksen. Siinä tosin ei ole mitään uutta. Olen herkkä reaktioille ja kehitän päässäni pienistäkin asioista stressiä. Siihen vielä lisättynä pimeys ja kylmyys, joita nuorempana lähdin pakoon maailmalle. Nytkin voisin vain pakata kimpsut ja kampsut ja suunnistaa kohti tuntematonta. Toisaalta se tuntematon tuntuu lymyilevän ihan kotinurkissakin, joten tällä hetkellä koen kuitenkin että on parempi pysyä paikallaan, hengittää ja katsoa mitä huominen tuo.
Kaksitoista päivää ja koittaa vuoden pimein vuorokausi. Sitä odotellessa.
Projekteja alkaa ja valmistuu mikä on ihanaa. Sieltä täältä tulee jopa rahoitusta tehdä ja elää tätä elämää oman näköisesti, joka ei rahallisesti rikkaaksi minua tule ikinä tekemään, mutta joka valaa uskoa että joku muukin kuin minä saa tekemisestäni iloa.
Kaksi viikkoa sitten vietimme osuuskuntamme näyttelyviikkoa pienessä galleriassa ja vedin yksin elämäni ensimmäisen työpajan - Lautanauhan alkeet. Oli ilostuttavaa jakaa oppeja itselle rakkaasta tekniikasta eteenpäin ja varmasti jatkossakin pienimuotoista pajatoimintaa voisin harkita järjestäväni.
Seuraavana vuorossa on tammikuussa työstettäväksi alkava osallistavan installaation Esoterrariumin rakentaminen. Mystiikkaa ja itsetutkiskelua.
Itsetutkiskeluun annan aikaa myös nyt nämä viimeiset viikot vuotta 2022.
Rauhaa ja rakkautta. Kiitos tästä.
