Tämän teema ei alunperin ollut listalla, kun keräsin ajatuksia mistä kaikesta tänne blogiin voisin avautua. Rakkaus.
Voidakseni kuitenkin hyödyntää blogia juuri siihen tarkoitukseen johon sen loin (asioiden jäsenneltyjä, julkisesti sanottuja lauselmia omista ajatuksista ja niiden selvittelyä muualla kuin korvieni välissä) on minun tartuttava aiheeseen joka on niin iso ja epämuodostunut, liukas, mutta tahmainen, mahdotonta ymmärtää ja juuri kuitenkin se johon kaikki tekeminen tähtää, varsinkin tällaisessa maailmantilanteessa jossa huominen muuttuu yhä epävarmemmaksi.
_______________________________________
Mitä on rakkaus?
Erinäköisille rakkauksille on keksitty etuliitteitä: platoninen, romanttinen, pyynteetön, itse-, lähimmäisen-, eroottinen-... mutta nyt keskityn tutkimaan sanaa ´rakkaus´ ilman lokeroa johon sen tungen.
Yleisesti ajattelen rakkauden olevan luottamusta, kunnioitusta ja empatiaa kaikkea elollista kohtaa. Hankalinta on tajuta itsekin olevansa elollinen ja se tärkein oman rakkauden kohde. Osaan jo nyt nähdä perheellisten ihmisten pyörittelevän silmiään ja naureskelevan ajatukselle, että itserakas se siellä huutelee eikä ymmärrä pyynteetöntä vanhemman kokemaa rakkautta lastaan kohtaan. Olen kohdannut “et voi ymmärtää, koska sinulla ei ole lapsia” argumenttiin arkisissakin asioissa enkä väitä että ymmärtäisinkään. Väitän kuitenkin, että vanhemman on myös tärkeä rakastaa itseään, eikä unohtaa omaa hyvinvointia. On lapselle tärkeää oppia terveellinen suhde itseen ja lähimmäisiin. Rakkautta on muukin kuin oma napa, jolloin pelkkään vanhemman rakkauteen tukeutumalla (lue tukehduttamalla) lapsi oppii toksisen mallin, jossa rakkaus on jotakin jonka olisi tarkoitus palvella vain häntä eikä oman toiminnan seurauksia osata ottaa huomioon osana universaalia rakkautta.
Olen kokenut (ainakin kuvitellut) monenlaista rakkautta. Huuma ja himo sekoittuvat minulla helposti rakkauden tunteeseen ja vasta kun luottamus on joutunut koetukselle selviää usein oliko kyse muustakin kuin tunnemyrskystä ja ihmisten kanssa se on haastavaa. Varsinkin nuorena lyöttäydyin kiinni intohimoisesti asioihin jotka vetivät maton altani ensinäkemällä. Voin sanoa kokeneeni, että rakkaus oli vain jatkuvaa tyydytystä tuovia tekoja ja palavia tunteita.
Esimerkki tapaus (joka ei edes liity ihmisiin) löytyy nuoruudestani. Lapsena (10? vuotiaana) tapasin maailman ihanimman ponin. Poni vaihtoi omistajaa monesti ja seurasin tarkkaan sen liikkeitä, kunnes vihdoin päädyin sen liikuttajaksi ja hoitajaksi 16 vuotiaana. Olin onneni kukkuloilla ja seuraavat vuodet eivät olisi voinut olla mielekkäämpiä täysi-ikäisyyteen siirtyvällä minulla. Pidin tallin omistajasta ja hänen tyttäristään, pienen tallin muut kävijät saivat oloni kotoisaksi. Tein heille töitä ja välillä jopa yövyin tallin satulahuoneessa.
Kuitenkin kaikki lensi roskakoriin. En osannut käsitellä turhautumista ja ärsyynnystä joita koin kun minulle ilmoitettiin, että “poni lähtee myyntiin, uusi parempi poni on jo ostettu”. Minua ei sen jälkeen tallilla näkynyt. En edes käynyt sanomassa hyvästejä ponille ja ihmiset... he olivat mielestäni pohjamutaa joista en välittänyt senkään vertaa.
Tämän jälkeen alkoi “rakastumisten” ja sydänsurujen sarja, jota en osannut varhaisessa aikuisuudessani sisäistää (hyvä jos vieläkään).
Puin rakkauden auttamiseksi, miellyttämiseksi, mahdollistamiseksi ja pelkkien positiivisten asioiden esiintuomiseksi. En ymmärtänyt omia itseinhon ja -tuhon värittämiä ajatuksia ja pakenin niitä tekemiseen ja viimein maailmalle. Muistan hyvin sanoneeni tuolloin “en tuo rakkauttani esiin sanoissa, tuon sen esiin teoissa”. Nyt tuo näennäispositiivinen lauselma lähinnä luo varjon sen ajan muistoihin. On tärkeä toimia rakkauden voimalla, mutta puhuminen ja komminukaatio ovat tärkeitä keinoja oikeasti selventää muille kanssaolijoille omia oloja. Ilman ymmärrystä teot ja auttamiset ovat vain omaa egoa pönkittäviä yritelmiä.
Teoillani on päässyt mm.kihloihin, viisumivaimoksi (eri henkilö kihlojen kanssa), eksäksi olematta parisuhteessa, hyväksikäytetyksi, hyväksikäyttäjäksi, elättäjäksi, siivellä eläjäksi, siltojen rakentajaksi ja niiden romuttajaksi. Minua on kutsuttu mm.tunnejyräksi, miesten naurattajaksi, riippakiveksi, pelottavaksi, liian kiltiksi ja tunteettomaksi. Olen ihminen jolle ajatukset jäävät jumiin. Joskus kuvittelen unohtaneeni asioita ja päästäneeni niistä irti, mutta sieltä ne ajatukset aina palaavat, jopa vuosien jälkeen. Internetpsykologina voisin diagnosoida itselleni tietyn sorttista läheisriippuvaisuutta, joka ilmenee korostetun itsenäisenä tekemisenä. Tämän puolesta puhuu myös ajatusmallini jossa olen myös sitä mieltä, että jos joku on saanut minut kokemaan rakkautta ja toisinpäin en voisi kuvitella sen vain katoavan vaikka elämiämme emme saisikaan yhteen sovitettua. Olen siis mielelläni väleissä entistenkin parisuhteiden ja elämän ihastuttajien kanssa, jos vain se heidän maailmankuvaansa sopii. Nämä ihmissuhteet ovat olleetkin pelastusrenkaina, kun merellä myrskyää liikaa.
Olen vieläkin hukassa ja suurten kysymysten äärellä etsimässä itseäni ja mitä on rakkaus, mutta nyt vihdoin alan oppia mitä ne kysymykset ovat. Ajattelen monia ihmisiä, ystäviäni, menneisyydestäni usein ja koen vaivaannuttavaa oloa kun mietin heihin yhteyden ottamista. Olen onnistunut “diplomaattisella hiljaisuudella” karkottamaan monia elämästäni ja tämä jos mikä on esimerkki joka osoittaa, että pelkät teot eivät riitä (varsinkaan jos teot ovat mikroskooppisia ja/tai tapahtuvat päässäsi).
Nykyäänkin tunteeni näkyvät lähinnä arkisissa teoissa ja koen edelleen hankalaksi tuoda (varsinkaan jäsenneltyjä) ajatuksia esiin konkereettisina sanoina. Ensimmäinen keino jolla opin tuomaan ajatuksiani sanoiksi oli lyriikoiden kirjoitus. Vaikka edelleen sanoitukseni ovat yksinkertaisia, koen että voin piilottaa lauseisiin merkityksiä ja tarkoituksia. Kiertoilmaukset ovat verbaalista henk.koht.faktojen ilottelua, joista kuulija voi löytää myös itselle henkilökohtaisia merkityksiä.
Rakkaus on jokaisen elämän näköistä. Rakkaus kunnioitaa itseä ja muita, luo uskoa huomiseen ja virheiden jälkeenkin antaa uskallusta luottaa ja antaa anteeksi. Rakkaus on empatiaa luontoa kohtaa, itsetutkiskelua ja mahdollisuutta jakaa hyvää eteenpäin. Se on myös auttamista ja avun pyytämisen rohkeutta. Rakkaus on jokaisen elollisen kunnioittamista, väkivallan(henkisen ja fyysisen) ja sodan vastustamista... rakkaus on ymmärrystä.
_________________________________________
Tästähän tulikin paljon asiaa, vaikka edelleen etenen tutkimuksissani pintaraapaisujen muodossa. Jätän aiheen kuitenkin nyt tähän ja annan rakkauden vivahteiden näkyä tulevissa teksteissä omien päätelmien, mielenkiintojen ja intohimojen muodossa. En koe tarpeelliseksi tuputtaa omaa rakkauskäsitettä kenellekkään. Se on hyvin henkilökohtainen asia ja jos herätin uusia ajatuksia päässäsi rakas lukija niin hyvä.
"Ole hiljaa ja näytä hyvältä" sanoo vanha misogynistinen sananlasku jonka voi heittää samantien roskakoriin ja vaihtaa motivaatio-motoksi RuPaulin lausahduksen.
